torstai 28. helmikuuta 2013

Pastelrainbow

Eli tämän viikon lookbookkia ja hiukan kuulumisiakin ohessa.
 Niin ja hyvät ihmiset ja sen tapaiset, teitä on jo päälle 20! Mukavaa kun jaksatte kuunnella/katsella hörhöilyäni, arvostan sitä. Kiitos ♥

Molemmat uudet ostokset jo käytössä ja ei todellakaan mitään valittamista. ihan erityisesti pidän siitä, että ponipaita on istuvuudeltaan löysä, muttei kuitenkaan mikään teltta.

Anteeksi taas taustojen rumuus jälleen, onneksi Photoshop pelastaa vähän.

Jestas, olen jopa jaksanut meikata suunnilleen joka päivä (on se saavutus, ihan totta). Olenkin kyllä käynyt viikon aikana sekä keverien kanssa kuvataidekoulussa ja pari kertaa ihan "oikealla koulullakin" Sainpahan jopa erään taide-esitelmän valmiiksi. Opiskelun kanssa tilanteeni on siis se, että olen jäänyt neljänneksi vuodeksi opintojani suorittamaan niin minulla ei ole minkäänlaista läsnäolopakkoa kun on paljon töitä mitä pystyy tekemään kotoakin käsin.

Jos ette vielä huomanneet, niin hiukseni näkivät sakset taas vaihteeksi. Oli jo aikakin, kun otsatukka alkoi haitata näkyvyyttä ja malli oli muutenkin vain suoraan ylikasvanut joskus lyhyeksi leikattu pehko. Lopputuloksen kanssa olen aivan ok, vaikka mallista ei nyt tullut ihan sitä mitä yritin nuorena parturikoulussa olleelle äidilleni selittää.
Kohta rupeaa muuten juurikasvu ja haalistuminenkin olemaan siinä pisteessä, että saan hyvän syyn toteuttaa kauan haaveilemani vaalennus- ja suoravärioperaaton. Kunnollisemmin liilat hiukset, täältä tullaan~

Keräilyhulluus

Shoppailuholismilleni ei sitten vaan tunnu löytyvän loppua. Olen jostain syystä eksynyt viimeaikoina useaan otteeseen ebayssa yms. nettikauppapaikoissa hakemaan sellaisilla hakusanoilla kuin "Care bears", "My little pony", "Rainbow brite", "Popples", "Pokémon" tai "Gloomy bear". Päässäni kummittelee kuva huoneesta mikä on täynnä kaikenlaista söpöä ja värikästä krääsää vielä hienompaa ehkä jos vähän vintage sellaista, mutta sitten itse huonekalut ei tarvitsisi olla mitään muuta kuin valkoisia tai tummanruskeita/lähes mustia ja kukkakuosia, sitä on oltava myös. *.* Mutta toisaalta, eikö keräily ole juuri, sitä että siinä on jokin tavoite? Teenköhän jotain väärin kun ajattelen sitä sisustuselementtinä? Esimerkiksi ponien keräily on käsittääkseni monille ihmisille juuri sitä, että kerätään jotain tiettyä sarjaa täyteen ja mahdollisesti yritetään saada kokoelmasta hyvä investointi, mikä tuntuu minusta hiukan vieraalta ajatukselta kun kuitenkin se mitä haluaisin olisi vaan kauniin värikäs rivi muovia. Poneja tai jotain vastaavaa, kuitenkin jotain sellaista mihin liittyy nostalgiaa. Omasta takaa kyllä minulla olisi pieni siemen keräilyn aloittamiseen, koska en ole ikinä hävittänyt vanhoja ponejani mihinkään jotain yhtä lukuunottamatta, mikä vaihtoi kotia kun eräs kaverini oli vuosia sitten ponikeräiliä. Tykkäsin itsekkin ideasta jo tuolloin, mutta en sitten kuitenkaan koskaan vaan ruvennut siihen.

Minulta löytyy myös Pokémon-, Digimon- Hello Kitty- ja Shleich-hevoskokoelman poikasta. Aimefiguurekin on, mutta niiden kanssa tavoitteeni on ollut jo kauan selvillä. Tahdon vain lempi hahmoni/sarjani edustetuiksi hyllylleni ja ostan niitä vain jos satun törmäämään. Poikkeuksena ehkä D.Gray-Man-sarjan tavara minkä kanssa on jo enemmän keräilyn makua. Anime-roinastani ei kyllä nyt tullut otettua kuvaa, mutta jotain näkyy hiukan viimevuoden puolella blogia varten otetusta hyllykuvasta

maanantai 25. helmikuuta 2013

Sidewalk Surfer

Mitää, onko siis siitä Frostista jo oikeasti viikko niin ja mitä, menikö se hiihtolomakin jo?

Muistatteko aijemmin mainitsemani
Disturbia-tilauksen? Tunica on sieltä.
Tuntuu, että aika menee taas hurjaa kyytiä. Olen iloinen, kun tuli kaikkien contunnelmien puimisten lisäksi käytettyä tällä viikolla aikaa sellaiseen, kuin että muutama työhakemus on tullut lähettyä ja lisää pitäisi vielä pistää. Tämäkin viikonloppu meni niin, että kavereiden kanssa oltiin perjantaina meillä ja jaksoin peräti näyttää lattialle imuriakin vähän paremmin ennen vieraideni tuloa.

Lauantaina päädyttiin kaupungille ja yllätys yllätys, sorruin shoppailuun taas! Mukaan lähti taas pari yläosaa H&M:ästä ja lisäksi kaipaamani skeittikengät. Ilta ja sunnuntaipäivä taas tuli vietettyä meillä ystäväni Altsun kanssa.

Skeittaamisesta puheen ollen, se on kumma kun minunlaiseni erittäin epäliikunnallinen ihminen pyörii urheilukauppojen sivuilla katselemassa kuola valuen sekä rullaluistimia, että skeittilautoja. Mitä jos vielä joskus? Rullaluistelun kanssa en ole kyllä valmis yrittämään ellen pääse ilmaiseksi kokeilemaan jossain. Sen verran huono olen ollut ihan aitojenkin luistimien kanssa aina ja kun käsittääkseni se on vielä vaikeanpaakin. Mutta skeittaus ei tunnu niin mahdottomalta, minä kuitenkin tahtoisin jonkun mielekkään syyn liikkua ja Klau uhkasi jopa opettaa minua.

Dollari-villapaita mitä olen jo kauan katsellut H&M:ässä oli vihdoin alennuksessa 5e♥ Meinasin jättää ja odottaa jos hinta alenisi, mutten sitten uskaltanut ottaa riskiä, koska poneja~ Väritkin voisivat olla kyllä vielä kirkkaammat, muttakun poneja. ;_;

Kengistä

Kerronpa teille, nyt miksi todellakin tarvitsen uudet hyvät perus kävelykengät kesäksi, tai oikeastaan kuvat alla kyllä kertovat jo melkein kaiken tarvittavan:
Ostin uusiin kenkiini lisukkeeksi vielä sateenkaaren väriset kengännauhat samalla ostokerralla. Alkuperäiset olisivat olleet ihan vain tylsän mustat.

Olen jakineiden kanssa aina ollut aina kamalan tarkka siitä millä on hyvä kävellä ja mikä vaan sopii mahdollisimman hyvin kaiken kanssa, mikä on johtanut siihen että kenkäni ovat aina olleet jotain mustia "peruskävelykenkiä" ja sitten siihen lisäksi omistan parit korollisemmat juhlakelpoisemmat kengät, mitkä yllätys yllätys nekin ovat vain mustat. Mitäköhän olen ajatellut? Tottakai onhan se vaikeaa saada värilliset kengät sopimaan aivan kaiken kanssa, mutta sitä vartenhan voi sitten omistaa enemmän kuin yhdet kengät. Vaikka ovat kengät kyllä kalliiakin niin ei silti pari uutta paria vuodessa ihmistä konkurssiin vie.

torstai 21. helmikuuta 2013

Vielä kerran toverit...

...se viimeinen Frostbite-aiheinen postaus. Nimittäin nappasin minä muutamia kuviakin conissa, vaikken hirveän ahkera jaksanut kameran kanssa ollakkaan tällä kertaa. Ehkä taas joskus, kun olen helpommin asustautunut innostun enemmänkin valokuvailusta. Kuitenkin videoita on minusta ollut aina hauska tehdä ja olen joskus yhden convideon pistänytkin kasaan joskus aikaa sitten.

PS. jos jostain syystä ette tykkää, että kuvanne on täällä, niin kertokaahan siitä hetimiten. Samoin, jos itse olette kuvissa ja kaipaatte kuvaa itsellenne niin pyytämällä saa, tosin näitä täällä olevia minun editoimiani versioita minulla ei ole isompina.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Eva-Beatrice

Cosplaypäivitys viimeinkin:

Puvun piti alunperin tulla jo Traconiin ja Umineko-ryhmään, mutta aika loppui silloin kesken ja Traconin vietin vanhassa Madotsuki-puvussani. Sen jälkeen Beatricea tuli jatkettua vielä jonkin verran ja ennen viimeistä tekorupeamaa tilanne oli se, että minulla oli itse mekko tehtynä, alushameet valmiina, keepin pohja ja vuori tehtynä, hattu koristelua vailla sekä kengät, sukkahousut ja hansikkaat ostettuna ja peruukki osittain stailattuna.
Uudelleen Eva-Beatricen pariin palasin vasta conia edeltävän viikon maanantaina, jolloin leikkasin kankaat Evatricen keepin röyhelöihin.
Ompelin hoidon renkaaksi ja  rypytyslangat pistin tähän hirviöön käsin. Tein rypytettävän kaistaleen kaksipuoleiseksi jotta kangas ei lähtisi riistymään, mitä sainkin sitten käsinommellessani manata, silla kankaan mokoma oli kaksinkertaisena melkoisen paksua ja neulaa sai kiskoa kankaasta läpi.

Lankojen avulla reunus tasaisesti kurttuun ja nuppineuloilla kiinni. 
Ompelin ensin rypyn valmiiksi ennen kuin lisäsin päälle tulevan nauhan koska ajattelin, että niin saisin nauhan helpommin juuri oikealle paikalleen. Näin jälkiviisaana tässä olisi ehkä voinut säästää aikaa, mutta ehei. Lopuksi vielä pari hakasparia kiinni keeppiin ja sitten vuori paikalleen. 
Ompelijan nopea välipala, pakkoo pitää pieni tauko välillä stressin ja nälän hillitsemiseksi.
Aika suurtyä hatun ruusukkeen pariin. Leikkasin pari rengasta kangasta ja ompelin ne reunoistaan ja rypytyslankaa tarvitaan jälleen.
Teen samanlaisen rypytysoperaation pätkälle valkoista pitsiä. Ruusun kanssa joutui askastelemaan jonkin verran, sillä sopivan värisiä keinokukkia löydettiin kokonainen puskallinen, mistä kuitenkaan juuri sopivan kokoisia ei ole mikään. Leikkaan kahta eri kokoa ruusuja irti ja yhdistän ne keskenään. Systeemin kasassa pysymiseen käy kätevästi osa muovikukkaa ja kuumaliima.
Rusetteja sekä hatun kukkanauhoja kiinnittelin sitten jo niin kiireessä ja myöhään viimeisenä iltana, että valokuvaaminen sai luvan suosiolla unohtua. Joutuipahan äitikin antamaan auttavaa kättään, jotta koristeet olisivat hatussa hieman nopeammin. Peruukin stailausta harjoitettiin vielä Lahden päässä conin vessassa.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Eva-Beatrice tuli vihdoinkin valmiiksi.

perjantai 15. helmikuuta 2013

The versatile blogger

Liina taggasi minut tälläiseen:

Ohjeet tähän awardiin kuuluupi näin:
1. Nimeä 15 bloggaajaa
2. Ilmoita heidän nimeämisistään heidän blogissaan
3. Jaa 7 faktaa itsestäsi
4. Kiitä bloggaajaa joka nimesi sinut
5. Lisää Versatile Blogger Award -kuva blogipostaukseesi

  1. Viikonloppuna on Desucon Frotbite~
  2. ..ja huomenna (tai tänään, koska kirjoitan taas keskellä yötä) on viimeinen päivä saada puku kuntoon.
  3. Onneksi keeppi on viimeisiä saumurinsurautteluja ja kääntämisiä lukuunottamatta valmis.
  4. Vihaan käsin ompelua.
  5. Siitä ei ole kauaa, kun viimeksi tein haasteen, joten cosplay on paras aihe kertoa faktoja juuri nyt.
  6. Vietin ystävänpäiväni ommellen.
Haastan tähän ihmisiä sitten jälkeenpäin jos kehtaan, koska kuten jo mainitsin edellisestä haasteestani ei ole kovin kauaa, enkä tiedä keitä tällä viitsisin häiritä.

Hyvää (hiukan myöhäistä) ystävänpäivää kaikille! En nyt tällä kertaa ole ompelukiireiltäni ehtinyt väsäämään mitään kummempia ja ne ketkä ovat tulossa Frostiin, minua saa tulla häiriköimään, en pure. En varmastikkaan ehdi enää tänään joten varmaankin conin jälkeisellä viikolla on sitten luvassa cosplay ja con aiheista päivittelyä.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Videopostaus ft.figuuri?!

Esimmäinen videopäivitys ikinä tässä blogissa ja olisin todella iloinen jos te ihmiset, jotka tätä luette kertoisitte mitä ajattelette siitä, että ottaisin videoiden teon enemmänkin mukaan tänne? Laadun kanssa kävi nyt vähän näin, kun paketin avausta ei oikein voinut kuvata uudelleen. Yritän kuitenkin onnistua tarkennuksen ja valaistuksenkin kanssa paremmin sitten jatkossa jos sitä on tullakseen.

Herra Andersson parka paljastui ei niin hyvälaatuiseksi. Hänen kakkulansa eivät kestäneet muovikehikostaan irroittamista ja toinen sanka meni poikki. Lisäksi hänen jaloissaan ei ole niveliä ja ne ovat juuri sen verran huonossa asemassa toisiinsa että nenälleen on helppo kaatua. Kaikesta huolimatta, en tästä tyypistä paljoa maksanutkaan joten kyllä sitä hyvin hintansa arvoisia ollaan. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että videodivarissa täällä Porin hikiassäkin ylipääsä myytiin animefiguureja. Aymen!

Guulumiset

Perjantaina oltiin kavereiden kanssa meillä. Oli taas vaihteeksi vähän pidempi viikonloppu sillä porukkamme Turun ja Vantaan lisäkkeet saapuivat jälleen Poriin ja sen kunniaksi käytiinkin sitten lauantaina kaupungilla pyörimisen yhteydessä Amarilloon syömään. Klubeilemaan menostakin oli puhetta mutta yleisen rahattomuuden osalta se nyt jäi välistä.
Alelöytö-tunika ensimmäistä kertaa päällä. Customoin sitä sen verran, että riistin sivuihin halkiot koska se tuntui liimaantuvan vähän turhan kiinteästi muotoihini.

Tälläiset karvapallot pitivät vieraissa seuraa minulle vielä ihmisystävieni lisäksi. :3

torstai 7. helmikuuta 2013

Haaste~

Nezumi meni ja heitti minua haasteella joten otin kopin:

Haaste menee näin:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Valitse vielä 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa ja haasta heidät leikkiin mukaan ja muista kertoa heille haasteesta. Vaikka ei tuota 11 blogia lukulistalta löytyisikään, ei kuitenkaan haastella takaisin ;)

Vaihtoehtoisesti valitse 11 viimeksi päivittäneen blogia lukulistaltasi :D

11 asiaa minusta:
  1. Kuuntelen tätä kirjoittaessani Gorilazia ja Poet of the Fall:ia Spotifysta.
  2. Frostbite on aivan kulman takana enkä ole vieläkään tehnyt cossiprojektilleni paljoa.
  3. ...mutta onneksi siitä ei puutu kuin liivin kasaus ja jotain pieniä detaileja.
  4. Minulla on todella huono muisti varsinkin nimien ja päivämäärien suhteen.
  5. Tarvitsen kahvia yleensä vähintään kerran päivässä.
  6. Jos kaverin luona on lemmikeitä ja minä katoan jonnekkin varmiten minut löytää paijaamasta niitä.
  7. Minulla on sisarpuoli, mutta emme ole koskaan asuneet saman katon alla.
  8. Teen asiat yleensä hitaasti mutta huolella.
  9. Vihaan kiirettä.
  10. Jollain ihme tavalla en silti ole yleensä koulusta myöhässä melkein koskaan.
  11. Mutta yleensä melkein kaikkalta muualta kyllä : <


1. Kuka/mikä olisit halunnut olla edellisessä elämässä?
En ainakaan mitään liian hienoa, muuten olisin kateellinen edelliselle elämälleni. x) Ehkä olisi hienoa saada tietää olleensa vaikka joku sympaattinen eläin - kissa, koira tai vaikka pupu. :3

2. Ensimmäinen toiveammattisi?
Varmaankin eläinlääkäri, myös laulajastaran ja askarteluohjaajan ammatista olen pienenä haaveillut. Pokemonkouluttaja olisi myös ollut kova sana jos se vain olisi jotenkin mahdollista. x)

3. Lempikoirarotusi/tyyppisi mahdollisten omistamiesi lisäksi?
Corgit ♥ Muutenkin pidän pystykorvista ja keskikokoisista tai pienemmistä koirista enemmän.
4. Haavecossisi jota et koskaan tule tekemään ja miksi?
Yoko Tegen Toppa Gurren Lagannista, koska fysiikka ei vaan riitä, ellen sitten cossisi jotain sellaista versiota missä on peittävämmät vaatteet (mutta kun haluan cossia juuri niitä tiettyjä jos olen cossiakseni B D).

5. Mitä kuului elämääsi viisi vuotta sitten?
Yläasteen loppupuolisko meni aika paljon samoissa kaveripiireissä kuin nykyisinkin, mitä nyt tunsin/tiesin vähemmän cosplayskenen ihmisiä, minulla ei ollut seurustelusta mitään kokemusta, koulu meni ei ihmeellisen hyvin mutta paremmin kuin nykyään ja luulin olevani bi-curious sen sijaan että olisin täysin bi. Olin myös todella innoissani koulun vaihtamisesta ja minulle oli täysin selkeää, että tahtoisin mennä jonnekkin missä pääsee hyödyntämään kuvataiteellista osaamista. Niin ja olin myös paljon pahempi fujoshi kuin nykyisin. :- D

6. Miten kuvailisit minua tuntemattomalle?
"Sellainen tyyppi joka on cossinut Tintin captain Haddockkia ja Rossiun aikuisversiota Gurren Lagannista ja vaikka mitä hienoa muutakin, Tutustuin siihen erään vielä pitkäaikaisemmaconikaverinikautta kautta :3 "

7. Lempivaatekappaleesi?
Vaikeimpia mahdollisia kysymyksiä mitä minulle voisi tulla! xD Arvatkaa osaanko päättää, arvatkaa?
Ehkä silmämunaleggingssini ja haaremihousuni sotivat paikasta melkoisesti, mutta muitakin pyrkyreitä on. :')

8. Kaksi mahdollisimman toisistaan erilaista lempibändiäsi?
Näistä ei kyllä ole kumpikaan bändi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta In Flames ja Kyaru Pamyu Pamyu.

9. Ketä Disney-prinsessaa cossaisit? [tai muuta kokopitkien piiroselokuvien naispääosaa]
Hauska kysymys, kun olen tätä oikeastikkin harkinnut. Lumikkia tai Melodya (Pieni merenneito 2), myös Belle on vaihtoehto, niin ja Rabunzel tummemmilla hiuksilla voisi myös käydä.
...muistin juuri kuinka ihanaa voisi olla olla Lumikki. ;_;

10. Kuinka valmistuu sinun arkivoileipä sekä herkkuvoileipä?
Arkivoileipä voi olla ihan vaan hapankorppu, paahtoleipä, limppu tai ruisleipä voilla, saattaa sisältää myös juuston, kinkun tai molemmat.
Herkkuvoileipä voi olla lämmin leipä juustolla, sipulilla ketchupilla ja kinkulla tms. Tai sitten kylmä reajuustolla tai/ja jollain (esim italian) salaatilla. Voi hyvin pitää sisällään myös ihan salaatinlehteä, kurkkua tai tomaattiakin.

11. Kengänkoko?
38-40 riippuen kengästä, mutta yleensä jää sinne puoliväliin. :>

Kysymykseni:

  1. Mitä värejä löydät vaatekaapistasi eniten?
  2. Oletko koskaan ollut jälki-istunnossa ja jos olet niin miksi?
  3. Mikä oli viimeisin asia minkä pistit suuhusi?
  4. Viimeisin anime jonka katsoit? Tai jos et katso animea, niin TV-sarja?
  5. Entäpä lempi hahmosi siitä?
  6. Viimeksi saamasi tekstiviestin ensimmäinen lause?
  7. Tahtoisitko joskus omistaa jonkin hahmon vaatteen ja kayttää sitä ihan muuten vaan?
  8. Millaiset ovat haavehiuksesi?
  9. Mikä olisi hienoin huonekalu/tavara jonka tahtoisit lisätä sisustukseesi?
  10. Jos harrastat jotain liikuntaa sisällään pitävää mikä on lajisi tai mitä haluaisit harrastaa?
  11. Mistä ominaisuuksista pidät lemmikkieläimessä eniten?
Haasteen tekemään haastan:
Klaun, Numbercutin, Sannan, Lauran ja Cchuboin.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Naturally

Ja taas tälläinen lookbook-päivitys hyvin epämääräisellä asiasisällöllä. Jos teillä on toiveita jostain aiheista mitä tehtoisitte minun käsittelevän täällä niin kiekaista saa ihmiset. :>
Uusin alelöytö pääsi sitten päälle, toivottavasti tuosta kuvasta saa edes jotain selvää vaikka huoneeni peili on kovin pieni (minka takia välillä pakotan teidät ihastelemaan rumia pyyhkeitä taustalla yms).

Viikonloppu meni taas kaverien kera ja käytiin sunnuntaina piiiitkästä aikaa kesämökillämme.
Mökkikuvia, karvaturri kuvassa on naapurin koira Nippe. :3 Oli mukava käydä mökillä siitäkin syystä että siellä sai iloiset haukut vastaan.

En tiedä mitä päässäni on vinksahtanut puolessa vuodessa (ja varmaan ylikin koska en ollut mökillä kovin paljoa viime kesänäkään) mutta törmäsin siellä vanhaan villapaitaani minkä olemassaolon olin melkein unohtanut ja mistä en pienenpänä pitänyt yhtään, mutta nyt minun oli pakko tuoda se mukanani kotiin ja ottaa käyttöön. Jos on pakko vaatteesta jotain vikaa etsiä niin olisi kiva jos kyseinen villapaita olisi vielä vähän pidempi, että viitsisi käyttää ihan vaan leggingsienkin kanssa, mutta ne värit ♥. Pienenä plussana vielä se että jos äitiini muisti pitää niin paita on alunperinkin kirpputorilta.
Nyt muuten varmaan ensimmäistä kertaa netin historiassa, minulla ei ole naamassa yhtään minkäänlaista meikkiä, enkä ole tehnyt naamalleni mitään myöskään muokaten paitsi hiukan hienosäätänyt kuvien värejä. Muutenkin olen viimepäivinä ollut laiska meikkaamaan niukan meikin ystävä mitä kyllä inspiroi se, että kun kerran on kukkapaitaa ja villapaitaa niin miksei samalla olla muutenkin vähän luonnollisempia.
Muutenkaan kun nyt puhutaan kuvien muokkaamisesta en tykkää siitä yhtään, että ihmiset vetävät naamaansa liikaa blurria tai muokkaavat jotain mikä on luontainen osa omaa naamaa/vartaloa (finnit, mustapäät, joskus normaalia tummemmat silmänaluset yms. ovat sitten asia erikseen, ne ovat asioita mitä itse muokkaankin kun tarvetta on). Siitä huolimatta että tykkään paljon kaikesta muovisesta krääsästä en tahtoisi itse olla muovia vaan mieluummin sen peitossa. :'D

Money, money, money...

Niin juu, kaipa minun pitää vielä hehkuttaa, että sorruin taas tekemään yhden nettitilauksen mistä voin osaksi syyttää ystävääni Klaudiaa, joka innostui tekemään kanssani Disturbiaan kimmpatilauksen. Ihastuin jo ennen joulua todella pahasti erääseen tunikaan siellä ja en sitten voinut vastustaa kiusausta vaikka minusta tuntuu pahasti siltä että olen shoppaillut turhan paljon. Olisi vielä todella tarpeellista hankkia uudet kengät, mielellään kahdetkin koska en oikeastaan omista kuin yhdet mitkä ovat jotenkin uskottavat muun tyylini kanssa ja nekin ovat mustat ja sen verran korolliset etten aivan jokapäiväisessä käytössä suosisi. Lisäksi minua himottaisi saada kesäksi jokinmoinen lippalätsä. En tiedä mihin oikein lopulta joudun tämän kyltymättömän vaatehimoni kanssa. Kesätöihin pitää ainakin päästä, että voi sitten rauhallisen mielen panostaakkin siihen vaatekaappiin ja mikä vielä tärkempää, olen melko suurella todennäköisyydellä muuttamassa pois kotoakin kesän aikana/alkusyksystä.